Golla yritysesittely

Golla tekee uutta kansainvälistä läpimurtoa

Golla Rinascente näyteikkuna, Milano, ItaliaGollan uudet laukut pääsivät Ikoniseen tavaratalo La Rinascenteen Milanon keskustassa Duomoa vastapäätä. La Rinascentella on aluksi Italiassa yksinoikeus Gollan laukkuihin ja uudet tuotteet tullaan lanseeraamaan heidän Milanon myymälässään. Kyseinen myymälä on laukkumaailman keskipiste. Gollalle tarjottiin myös mahdollisuus asettaa tuotteensa esille tavaratalon näyttävään kuusimetriseen näyteikkunaan. Golla suunnitteli ja rakensi itse La Rinascenten näyteikkunan edustamaan modernia suomalaista muotoilua. Ikkunassa on nähtävissä samankaltaisuutta Helsingin Stockmannilla sijaitsevan Gollan lippulaivamyymälän sisustuksen kanssa.

La Rinascente ei ole jäänyt ainoaksi onnistumiseksi, sillä Golla aloitti elokuussa laukkujen myynnin myös Ranskan suurimman tavarataloketjun Galeries Lafayetten lippulaivamyymälässä aivan Pariisin keskustassa. Tätä aloitusta työstettiin yli vuosi ja lopulta Gollan uusi nahkalaukkumallisto vakuutti tavaratalon edustajat. Nahkalaukkumallisto tulee myyntiin myös Suomessa myöhemmin tänä vuonna. Lisäksi Espanjan johtava tavarataloketju El Cortes Ingles aloitti Gollan laukkujen myynnin viidessä suurimmassa myymälässään syyskuun alussa.

Vuodesta 2014 alkaen Golla on tehnyt muutostyötä kohti isompia laukkuja ja reppuja, jotka ovat suunnattu moderniin työkantamiseen ja -matkustamiseen. Prosessi, johon liittyi muun muassa siirtyminen pois elektroniikkakaupan maailmasta ja uuden jakelutien aukaiseminen, on vaatinut isoja ponnisteluja ja nyt vihdoin on tuottamassa tulosta. Golla tuli tunnetuksi kännykkä- ja kameralaukuillaan. Tuotteita myytiin yli 120 maassa, ja vuonna 2011 Gollalle myönnettiinkin Tasavallan Presidentin Kansainvälistymispalkinto. Golla on perheyritys, joka on perustettu vuonna 1995. Yrityksen kantava voima onkin aina ollut yhdessä tekeminen, luova ajattelu ja uuden luominen. Nyt käsillä olevan muutoksen teemoina ovat olleet työkantamisen rentous ja käytännöllisyys. Työ ei enää ole sidottu toimistoihin vaan se kulkee mukana.

Gollalle sopimukset tunnettujen laukkumaailman kärkijakelijoiden kanssa ovat suuri saavutus. Suunta on siis vihdoin oikea ja uusi alku on käsillä!

Golla Rinascente ostoskeskus, Milano, Italia